Skip to main content

Soudut sluupilla

Voit myös varata reipashenkisen souturetken ryhmällesi tykkisluuppi Dianalla.


Soutamalla Suomenlinnaan

Millaista olisi ollut soutaa Viaporin saaristolaivastoon kuulunutta tykkisluuppia? Tykkisluuppi Dianaa varten on veistetty yli 8-metriset puiset airot, joten alusta voidaan soutaa aivan kuten sen esikuvia 1700-luvun loppupuolella. Yleensä kaksi henkilöä käyttää yhtä airoa. Sluupin soutuharjoittelu Suomenlinnan ja Vallisaaren lähivesillä tarjoaa hienoja näkökulmia linnoitussaariin ja ennen kaikkea jännittävän seikkailun ryhmälle, joka haluaa haastaa tiimitaitonsa ja saada aluksen lihasvoimin liikkeelle.


Kesto on noin kaksi tuntia. Soutajia olisi hyvä olla vähintään noin 16 henkilöä. Ryhmän koko korkeintaan 30-40 henkilöä. Soutuun osallistumiseen tarvitaan hyvää peruskuntoa. Matkaan voidaan lähteä Suomenlinan Tykistölahdelta tai Halkolaiturilta Pohjoisrannasta. Airot lasketaan veteen merellä ja tämän jälkeen matkataan soutaen. Hinta: 1500 + ALV 10%.

Matkalle voi varata lisäpalveluna mukaan soutua tahdittamaan itsensä amiraali F. H. af Chapmanin, joka aikoinaan suunnitteli tykkisluupin.

Huomioitavaa: Diana on avovene, joten säänmukainen varustus on tärkeä. Merellä voi olla tuulen vuoksi viileää lämpimänäkin päivänä. Mukaan on hyvä varata lämmin ja rento vapaa-ajan asu sekä matalat kengät. Sateen sattuessa on hyvä ottaa mukaan sadetakki. Mukaan kannattaa ottaa myös vesipullo. Lapset saavat osallistua vain aikuisen seurassa.


Tiedustelut: Ehrensvärd-seura Phone number09-68999850,

Rajoitamme vastuumme ohjelman järjestämisestä merilain mukaisesti. Pidätämme oikeuden tehdä muutoksia annettuihin tietoihin.

Back to top of page